Toinen kissani jonka hankin! Tämä kissa ei ole itse tekemäni vaan se oli sivuilla NPC:hahmona ennen kuin otin sen, eli se ei ollut kenenkään hahmo.
Tiedot
Nimet: Valopentu, Valotassu, Valosiipi
Sukupuoli: kolli
Klaani: Huomenklaani
Arvot: pentu, oppilas, soturi
Mestari: –
Oppilaat: –
Ulkonäkö: Lyhyt ja aika ohut kellanpunainen turkki. Pitkä häntä. Vihreät silmät. Aika isokokoinen. Pitkät jalat. Vahvat lihakset. Hieman litteä naama. Isot korvat.
Luonne: Hermoileva perfektionisti jolla on huono itsetunto. Yrittää auttaa mutta usein se on melkoista sähläämistä ja hänelle tulee siitä vain paha mieli. Ei ymmärrä joitakin klaani asioita. Hiljainen ja vajoaa usein omiin ajatuksiinsa, jolloin keskittyminen herpaantuu helposti. Yrittää aina auttaa muita jos vain pystyy ja hän ajattelee muita ennen itseään.
Ystävät: –
Taidot:
Vahvuudet:
-Ei puutu keskusteluihin jotka eivät kuulu hänelle
-Ei hankkiudu hankaluuksiin
Heikkoudet:
-On todella ujo
-Keskittyminen herpaantuu helposti
Metsästys: 4/5
Taistelu: 1/5
Juoksu: 3/5
Kiipeäminen: 2/5
Tarinat
Heräsin kuullessani miukumista. *Kuka on hereillä tähän aikaan,* ajattelin unisena. *Nythän on vielä pimeää.* Nostin hieman päätäni että näkisin kuka se oli. Sitten huomasin, että Kaarnapentu roikkui jonkun oudonhajuisen kissan hampaissa. Hänen vieressään oli toinenkin outo kissa. *Keitä he ovat,* hätäännyin. *Ja mitä he tekevät Kaarnapennulle?!* En uskaltanut sanoa mitään. Painoin pääni alemmas jotta tuntemattomat kissat eivät huomaisi minua. Nipistin silmäni kiinni ja en avannut niitä ennen kuin olin varma että he olivat lähteneet.
Istuin pentutarhan lähettyvillä ja pesin tassuani. Minulla oli kuuma ja olin tylsistyneenä varjossa. Tuhkanharmaa naaraspentu tassutteli minun luokseni. ”Hei,” sanoin epävarmasti. ”Öhh… hei”, hän tervehti. ”Minä olen Hämypentu.” ”Minä olen Valopentu,” vastasin ja nuolaisin pari kertaa rintaani hermostuneena. Toinen pentu istuutui. Huomasin että Hämypentu katseli jotain ja käänsin katseeni samaan suuntaan. Huomasin perhosen joka lepatteli lähellämme. Sitten se katosi puiden lomaan ja en enää nähnyt perhosta. Minua haukotutti mutta yritin olla haukottelematta. Mahani murahti, sillä en ollut syönyt mitään. *Milloinhan partiot palaavat?* mietin. ”Tehdäänkö jotain?” Hämypentu kysyi ujosti. ”Lekitään piilosta tai jotain.” ”Piilonen sopii,” vastasin helpottuneena kiusallisen hiljaisuuden loppumisesta. ”Tahdotko etsiä vai etsinkö minä?” kysyin ystävällisesti. ”Sinä voit päättää”, Hämypentu vastasi. ”Minä voin vaikka mennä piiloon,” totesin. ”Sopii”, Hämypentu sanoi ja sulki silmänsä. Kipitin nopeasti kauemmas ja aloin katsella piiloa. Huomasin ison kiven leirin reunassa. *Tuo on täydellinen,* ajattelin ja menin sinne. Huomasin että Hämypentu lähti liikkeelle. Painauduin matalemmaksi ja hivuttauduin syvemmälle kiven varjoon. Nykäisin vielä häntäni pois näkyvistä. Kurkkasin hieman kiven takaa ja huomasin että Hämypentu oli tulossa suoraan minua kohti. Vetäisin nopeasti pääni takaisin ja toivoin että hän ei ollut huomannut minua.
Hämypennun pää tuli esiin. Minä tulin pois kiven takaa. ”Mitä nyt tehdään?” kysyin innoissani. ”Ollaanko uusi kierros niin että minä etsin, vai tehdäänkö jotain muuta?” Katsoin Hämytassua odottaen tämän vastausta.
Hämypentu mietti hetken. ”Ollaan uusi kierros,” hän päätti. ”Okei,” vastasin. ”Nyt minä voin etsiä ja mene sinä piiloon.” Käännyin ympäri ja suljin silmäni jotta en näkisi minne hän menee. *Yksi,* aloin laskea mielessäni.
*9, 10!* Avasin silmäni. Hämypentua ei näkynyt enää. *Hmm… mihin hän olisi voinut mennä?* mietin. Katselin aukiolle. Lähdin kohti soturien pesää. Katsoin soturien pesän taakse. *Ei näy.* Kurkistin nopeasti myös pesän sisään. *Ei onneksi ollut siellä, muuten olisi tullut satikutia.* Mietin missä hän voisi olla. Päätin käydä parantajan pesän luona. Lähdin tassuttelemaan sitä kohti.
Tassuttelin pentutarhan luokse. *Voisin kurkistaa etteihän hän ole mennyt tuonne taakse,* päätin. Hämypentua ei näkynyt sielläkään. *Hän on löytänyt jonkun hyvän piilon,* minua turhautti. *Hei, jos kurkkaisin sisään, ei se varmaan ketään haittaa,* mietin. *Lisäksi se on hyvä piilopaikka.* Kipitin pentutarhan suulle ja pistin pääni sisään.
Haistoin Hämypennun hajun pesässä, mutta hän nukkui aina siellä, joten en voinut tietää oliko hän siellä sillä hetkellä. Pesässä oli hämärää, enkä oikein nähnyt kunnolla. *Pitää kai tutkia tarkemmin.* Päätin ja menin sisään pesään, katsellen ympärilleni.
”Etsitkö Hämypentua?” Hämypennun emo kysyi. ”Näin hänet kun hän meni piiloon”, hän kertoi vihjeen. ”Juu, kyllä etsin”, vastasin hermostuneena, sillä en oikein pitänyt vanhemmille kissoille juttelmisesta. *Mutta tuosta oli hyötyä, sillä se tarkoittaa että Hämypentu on täällä*, mietiskelin ja kömmin eteenpäin makuusijojen välissä. Kuulin kuinka pian synnyttävä Omenanlehti ähkäisi läheisessä pedissä. Katsoin joka paikasta, mutta Hämypentua ei näkynyt missään. Sitten huomasin pikkuruisen harmaan hännän Hämypennun emon takana. *Tuolla hän on!* Hiippailin lähemmäs jotta voisin yllättää hänet. Kun olin tarpeeksi lähellä, läpsäisin tassuni pienesti Hämypennun hännän päälle. ”Löysin”, hihkaisin.
”Mitä tehdään seuraavaksi?” Hämypentu kysyi. ”En tiedä…”, mietin ja katsahdin ulos. ”Onko tuo lunta!” kiljaisin ja kipitin sisäänkäynnille. Lunta oli tullut aiemminkin, mutta vain vähän. Asetin tassuni nopeasti ilmestyneeseen ohueen lumikerrokseen. ”Kylmää!” värähdin ja otin tassuni pois. ”Hämypentu tule katsomaan!”
Hämypentu tuli viereeni ja hyppäsi lumeen. ”Leikitäänkö jotain lumessa?” hän kysyi ja nosteli tassujaan lumessa. ”Leikitään vain”, sanoin ja loikkasin myös lumeen. Se tuntui oudolta, mutta en välittänyt siitä. Kuopaisin tassullani suuren kasan lunta ja pyörittelin siitä pallon, jonka heitin sitten Hämypentua päin.
Lumipallo päsähti pirstaleiksi Hämypennun turkkiin ja näin hänen värähtävän. *Enhän vain heittänyt liian kovaa?* mietin säikähtäneenä. Helpotuin kuitenkin kun hän pyöritteli itsekin pallon. Samalla silmänräpäyksellä tajusin, mitä hän aikoi tehdä sillä pallolla. Pallo lensi suoraa minua kohti ja yritin loikata pois edestä, mutta pallo tömähti selkäni yläosaan. *Olisi ollut parempi idea kyyristyä kuin loikata*, mietiskelin ja nakkasin kourallisen höttöä ilmaan. Pienet lumikokkareet tipahtivat alas nopeasti. Lumisade alkoi kasvaa, ja lunta tuprutti yhä enemmän ja enemmän. Yritin siepata pikkuisia hiutaleita suuhuni ja yksi laskeutui nenälleni. Yritin nähdä sitä, mutta se oli kylmä ja suli nopeasti lämpimälle nenälleni pikkuruiseksi lammikoksi. ”Minä sieppaan suurimmat hiutaleet”, haastoin ja yritin katsoa mitkä olivat suurimpia ja siepata niitä.
”Sain kiinni tosi monta”, Hämypentu hihkaisi iloisesti. ”Minäkin!” vastasin ja haukottelin väsyneenä. ”Minä menen nyt nukkumaan”, ilmoitin.
”Minäkin”, Hämypentu sanoi hieman uneliaasti ja lähti tassuttamaan takaisin pesälle. Tassuttelin naaraan perään ja menin siskoni ja emoni viereen hiljaa, sillä en halunnut herättää nukkuvaa siskoani. Unen tulossa ei kestänyt kauaa, sillä päivä oli ollut todella pitkä.